Suolihuuhtelu

Suolen hoitaminen on ikivanha tapa hoitaa terveyttä. Historiasta löytyy tietoa vuodelta 1500 eKr egyptiläisestä lääketieteelisestä dokumentista nimeltään “Eber papyrus”. 1950 -luvuille saakka suolen hoitaminen oli todella yleistä, kunnes jostain syystä muodostui käsitys, että kyseiselle hoitomuodolle ei olisi ihmsille mitään tarvetta. Samaan aikaan ihmisten ruokailutottumukset muuttuivat huonompaan suuntaan. Kyseessä on siis puhdistautumiskeino ennen muuta. Colonic suolihuuhtelussa puhdistetaan ihmisen paksusuolta veden avulla. Tarkoituksena on tyhjentää suoli vanhasta sulamattomasta ruokajätteestä, jotta paksusuoli voi toimia taas terveesti ja normaalisti.

Suolihuuhtelu (colonic-hoito, paksusuolen vesipesu, colon hydroterapia) on ikivanhaa ja terveyttä ylläpitävää ennaltaehkäisevää hoitoa. Se auttaa mm. uuden bakteerikannan muodostumisessa ruokavaliomuutosten yhteydessä ja paastotessa sekä on hyvä apu myös painonhallintaan.

Suolihuuhteluun liittyy paljon tietämättömyyttä, väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja, joka estää hakeutumista hoitoon ja saamasta apua. Kun emme näe suoltamme ja sen kuntoa, jätämme suolemme usein oman onnensa nojaan. Näin, vaikka se aiheuttaisi meille suuriakin hankaluuksia.

Suolistossa sanotaan sijaitsevan ihmisen toiset aivot. Se pitää säännöllisyydestä toisin kuin ykkösaivot, jotka tarvitsevat uusia virikkeitä pysyäkseen kunnossa. Ihmisen vastutuskyvystä jopa 80 % sanotaan olevan kiinni suolen hyvinvoinnista.

Suolihuuhtelu normalisoi suolen omaa toimintaa, palauttaa ja lisää suolen seinämän luontaista liikettä, peristaltiikkaa, joka työntää ulostemassaa ruokailun jälkeen eteenpäin suolistossa. Samalla, kun paksusuolen toiminta paranee, helpottuu myös muiden elimistöä puhdistavien elinten (maksa, munuaiset, iho ja keuhkot) taakka. Myös lymfajärjestelmän toiminta paranee sen suojatessa elimistöä mm. erilaisten haitallisten bakteerien hyökkäyksiltä.

Kommentointi on suljettu.